Niskahartia

Niskakipu: Syyt, oireet ja hoitokeinot

Niskakipu on yleinen vaiva, josta kärsii moni suomalainen. Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan edellisen kuukauden aikana 27 % yli 30-vuotiaista suomalaisista miehistä ja 41 % samanikäisistä naisista on kokenut niskakipua. Suomessa niskan oireet ovat syynä 3-4% terveyskeskuslääkäri käynneistä. (Niskakipu (aikuiset) 2017.)

Tässä artikkelissa käsitellään niskakivun yleisimpiä syitä, oireita ja hoitokeinoja. Saat myös arvokkaita vinkkejä oireiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.

Mitä on niskakipu?

Niskakipua voi esiintyä missä tahansa kaulan, niskan tai yläselän alueella. Kipu voi olla luonteeltaan lievää tai vaikeaa ja kestää lyhyen ajan tai olla kroonista.

Niskakipu niskassa

Suurin osa niskakivuista luokitellaan epäspesifeiksi, eli niille ei löydy yhtä selkeää syytä. Niskakivun taustalla on usein monien tekijöiden yhdistelmä, sillä niin elämäntavat, fyysiset ja psykologiset tekijät kuin terveydelliset olosuhteet voivat olla vaikuttamassa niskakivun syntymiseen. Esimerkiksi epäedullinen ergonomia, lihasjännitys, stressi ja aiemmat vammat voivat kaikki vaikuttaa niskakivun muodostumiseen. Ymmärtämällä näiden tekijöiden merkityksen voidaan niskan kipua tehokkaasti ennaltaehkäistä ja hoitaa.

Niskakipu ja sen yleisimmät syyt

Kipu on usein monen tekijän summa ja se voi johtua erilaisista syistä. Niskakivun vähitellen alkavat oireet, jotka liittyvät tiettyihin asentoihin ja liikkeisiin, viittaavat yleensä hyvänlaatuiseen rasituksen aiheuttamaan vaivaan. Tämä on yksi yleisimmistä niskakivun syistä ja johtuu usein esimerkiksi pitkäaikaisesta istumisesta tai toistuvista liikkeistä. Ymmärtämällä ja korjaamalla näitä asentoja ja liikemalleja voidaan ennaltaehkäistä ja lievittää niskakipua tehokkaasti.

Muita yleisiä syitä niskakipujen taustalla on:

Kuormittavat asennot

Yleisimpiä niskakivun syitä ovat kuormittavat asennot. Pitkäaikainen istuminen staattisessa asennossa, esimerkiksi tietokoneen ääressä, voi lisätä niskakivun riskiä. On tärkeää muistaa liikkua säännöllisesti taukojumpan muodossa ja säilyttää hyvä ergonomia.

Rasitus

Niskan lihakset voivat väsyä tai ylikuormittua jatkuvan yksipuolisen tai yllättävän käytön seurauksena. Staattiset liikkeet ja asennot, kuten pitkäaikainen tietokoneen käyttö tai raskaiden laukkujen kantaminen, lisäävät riskiä niskakivulle.

Vammat

Niskakivun syynä voi olla myös vamma, kuten urheiluvamma tai auto-onnettomuus. Niska on altis vammoille erityisesti äkkinäisissä pysähdyksissä.

Stressi

Stressi voi olla yksi niskakivun syistä. Jännitys ja stressi lisäävät lihasten jännittyneisyyttä, mikä voi aiheuttaa niskajumeja. Rentoutumiskeinot, kuten jooga ja meditaatio, ovat tehokkaita stressin hallinnassa.

Niskakivun riskitekijöitä on esimerkiksi:

  • Fyysiset kuormitustekijät (yksipuolinen tekeminen tai toistotyö)
  • Epäedullinen ergonomia
  • Demografiset tekijät (ikä, sukupuoli…)
  • Ylipaino
  • Stressi
  • Heikko fyysinen suorituskyky
  • Sosiaalisen tuen puute
  • Tupakointi
  • Aiemmat niskakivut

Niskakipu ja muut yleiset oireet

Niskakipu

Niskan yleisin oire on kipu, joka voi ilmetä monin eri tavoin ja vaihtelevalla voimakkuudella. Niskakipu voi tuntua paikallisesti niskassa tai säteillä pään ja yläselän alueelle.
Muita tyypillisiä niskan oireita on:

Niskan jäykkyys

Jäykkyys ja jännityksen tunne ovat yleisiä oireita niskassa, jotka voivat heijastua myös pään ja hartioiden seudulle. Niskan jäykkyys usein rajoittaa myös liikeratoja.

Niskan väsymys

Väsymys, uupuneisuus tai epämukavuuden tunne niskassa ilmenee usein lihasheikkouden vuoksi. Niskan lihasten heikkous voi vaikeuttaa pään pitämistä pystyssä pitkään. Voimakas väsymys voi myös aiheuttaa tarpeen tukea päätä käsillä tai nojata päätä esimerkiksi tuolin selkänojaan.

Päänsärky

Päänsärky voi olla itsessään oire tai liittyä niskan kipuun. Se voi olla lievää tai voimakasta ja tuntua esimerkiksi silmien takana tai ohimolla. . Jännityspäänsärky on yleisin päänsäryn muoto ja sillä tarkoitetaan sekä niska-hartiaseudun lihasten jännityksestä että henkisestä kuormituksesta johtuvia päänsärkyjä. Jännityspäänsärky ilmenee usein vähitellen voimistuvana ja pantamaisena särkynä, paikantuen usein ohimolle, päälaelle tai takaraivolle.

Niskakipu ja käsien puutuminen

Niskakipu ja niskajumi voivat aiheuttaa käsien puutumista tai pistelyä, mikä voi olla merkki hermopinteestä niskan alueella.

Muut niskan oireet

Niskaseudun oheis oireiksi voidaan luokitella huimaus, tasapainohäiriöt, korvien soiminen, päänsärky, nielemisvaikeudet sekä muistihäiriöt, jotka voivat liittyä myös muuhun kuin niskaperäiseen syyhyn. 

Vakavampaan diagnoosiin viittaavat oireet

Oireet, jotka voivat viitata vakavampaan diagnoosiin ovat levossa helpottamaton kipu, kivun voimistuminen kohtuuttomasti lyhyen ajan kuluessa, tahaton laihtuminen, huonokuntoisuus, väsymys, kuumeilu, aamuyöllä herättävä kipu, aiempi syöpäsairaus ja oireiden voimakkuuden, sijainnin, keston tai hoitovasteen selvä poikkeama tavanomaisesta.
Näissä tilanteissa on syytä hakeutua yksilölliseen hoitoon.

Niskakipu ja hoito

Niskan oireiden hoidon alussa on tärkeää pyrkiä selvittämään kipua ja oireita provosoivat
tekijät ja tätä kautta minimoimaan niistä aiheutuvaa haittaa.
Niskaoireiden hoidon tavoitteina voidaan pitää oireiden lievittymistä, toimintakyvyn kohenemista ja elämänlaadun paranemista.

Vapauta niska-hartiaseutu heti -verkkokurssi

Fysioterapeutin suunnittelemalla verkkokurssilla voit tehokkaasti hoitaa itse niska-hartiaseudun oireita. Nousujohteisesti etenevä harjoittelu, rentoutumiskeinot ja spesifit harjoitteet vaivoihin selkeästi ymmärrettävässä videomuodossa helpottavat takuulla sinun niska-hartiaseudun oireita. 

Kehokompassin verkkokursseilla on tyytyväisyystakuu, eli joko sinä saat tuloksia tai rahat takaisin.
Tutustu lisää tästä.

Fysioterapia

Fysioterapeutin ohjaus voi auttaa lievittämään kipua ja muita oireita niskassa. Fysioterapiassa oiretta lähestytään aina yksilökohtaisesti pyrkien löytämään sinulle parhaat hoitomenetelmät. Fysioterapia on tehokas hoitomuoto niskakivun hoidossa, sillä siellä pyritään pureutumaan juurisyyhyn, joka aiheuttaa kipua.

Hieronta

Hieronta voi rentouttaa niskan lihaksia ja lievittää kipua. Usein hieronta hoitaa pelkkiä oireita, mutta ei ratkaise niiden juurisyytä. Tämän vuoksi oireet yleensä palaavat muutaman päivän sisällä takaisin.

Kipulääkkeet, kipugeelit & kuuma-kylmä hoidot

Kipulääkkeet, geelit ja erilaiset kuuma-kylmä hoidot voivat lievittää kipua, mutta ne usein hoitavat ainoastaan oiretta. Hoidon kannalta on tärkeää keskittyä myös juurisyyn hoitoon, jotta oireita ei ensikädessä tulisi.

Niskakipu pois muutoksilla elämäntavoissa

Ergonomian kehittäminen, staattisten asentojen tauottaminen, säännöllinen liikunta ja painonhallinta voivat auttaa ehkäisemään kipua. Elämäntapamuutokset ovat tärkeitä niskakivun ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.
Jos mikään ei muutu, niin mikä lopulta muuttuu?

Milloin tulee hakeutua lääkärille tai fysioterapeutille hoitoon?

Useimmissa tapauksissa kipu on lievää ja hyvälaatuista ja niitä voidaan hoitaa kotikonstein. Jos kipu on voimakasta, pitkäkestoista tai siihen liittyy muita vakavampaan diagnoosiin viittavia oireita, kuten kuumetta tai puutumista, lääkärin tai fysioterapeutin hoitoon kannattaa hakeutua, jotta täysin yksilöllinen hoito voidaan aloittaa.

Usein kysytyt kysymykset

Lähteet:

Niskakipu (aikuiset). 2017. Käypä hoito -suositus. Helsinki: Suomalainen
Lääkäriseura Duodecim. https://www.kaypahoito.fi/hoi20010#s7.

Samankaltaiset artikkelit

5 4 äänet
Arviot
guest
0 Kommenttia
Vanhin
Uusin Eniten ääniä
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit